sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Ukraina kertoi sunnuntaina tänään 8.5.2022 arvion sodan vaatimista lapsiuhreista. Ukrainan mukaan helmikuun lopun jälkeen maassa on kuollut sodan vuoksi ainakin 225 lasta, mutta luku on valtion mukaan todennäköisesti korkeampi

Borodianka, #Kyiv Region 8.5.2022 Russian warcrimes

Ukraina kertoi sunnuntaina tänään 8.5.2022 arvion sodan vaatimista lapsiuhreista. Ukrainan mukaan helmikuun lopun jälkeen maassa on kuollut sodan vuoksi ainakin 225 lasta, mutta luku on valtion mukaan todennäköisesti korkeampi. Lukua ei ole voitu riippumattomasti vahvistaa, mutta YK:n arviot lapsiuhreista ovat niin ikään kahden sadan tuntumassa. Presidentti Volodymyr Zelenskyi toteaakin juhlapäivän videopuheessaan, että "ei enää koskaan" menetti merkityksensä 24. helmikuuta ja Ukraina on siitä kivuliaan tietoinen. "Me kuulimme vain: uudestaan!" presidentti sanoo painokkaasti puheessaan.

"Pahalla on aina vain yksi kohtalo: loppu", Zelenskyi kuitenkin muistuttaa.

Puheessaan Zelenskyi muistuttaa ukrainalaisia myös siitä, kuinka he olivat mukana kukistamassa natseja toisessa maailmansodassa ja kuinka ukraina "kukistaa natsit myös tällä kertaa".

Ryssän tavoittelemat Ukrainan kaasu- ja öljykentät

– Kahdessa vuodessa natsit tappoivat 10 000 siviiliä. Kahdessa kuukaudessa Venäjä on tappanut 20 000 siviiliä, Zelenskyi sanoo.
--------------------------

#Russia stole about 400,000 tons of grain from 4 occupied #Ukrainian regions-#Kherson, #Zaporizhzhia, #Donets, #Luhansk. This amounts a third of all reserves in the regions. 🇷🇺behaves like Stalin's USSR when Soviets confiscated 🇺🇦 grain which led to #Holodomor-genocide in Ukraine

------------
Seppo Lehto maallikkosiunaaja Herran siunausta Sinimusta Liikkeelle 1.5.2022 Laukontorilla



Seppo Lehto historioitsija Tampere Pirkanmaa: Ryssälle luu kurkkuun kansakunnalliset yhteiset tavoitteeemme:





-----

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Ukrainan uutisia 21.3.2022: Imperialistisen moskovan oblastin ryssäsotilaat raiskasivat naisia tunteja lopuksi surmaten raakalla väkivallalla


Ukrainan uutisia 21.3.2022: Imperialistisen moskovan oblastin ryssäsotilaat raiskasivat naisia tunteja lopuksi surmaten raakalla väkivallalla

Ukrainan varapääministeri Olga Stefanishyna kertoi sunnuntaina 20.3.2022 Sky Newsin haastattelussa, että ryssäsotilaat ovat raiskanneet ja tappaneet ukrainalaisnaisia hyökkäyssodan alettua 24. helmikuuta. Stefanishynan mukaan useissa tapauksissa uhrit murhattiin seksuaalisen väkivallan päätteeksi. Väkivalta on ollut raakaa ja pitkäkestoista ja toistanut sitä samaa kaavaa mistä Puna-armeija oli tunnettu jo viime maailmansodissa.

Stefanishyna kertoo kuulleensa useista lähteistä muun muassa Hostomelin lentokentän raiskauksista. Hostomel sijaitsee Kiovan luoteislaidalla, eikä asiaa ole voitu tarkistaa edelleen käynnissä olevien taisteluiden vuoksi. Ryssän sotarikollisten sotilaiden kerrotaan raiskaamisen jälkeen hirttäneen naiset tai paloitelleen heidän ruumiinsa, jottei jäisi todistajia. Näin siis toimitaan putinin "denatzikaatiossa" raiskaten, kiduttaen ja murhaten.

Varapääministeri painottaa, että kaikki rikoksiin osalliset tullaan saattamaan vastuuseen teoistaan. Raiskaus on yksi sotarikoksista.

Myös Kiovan koillislaidalla sijaitsevan Brovaryn pormestari Igor Sapozhko on kertonut olevansa tietoinen joistain tapauksista, mutta ettei ilmiö vielä ole kaikessa laajuudessaan selvillä.

--------------

Miehittäjä-Ryssän sotarikokset ovat laajat ja monivaikutteiset kohdistuen Ukrainan valtioon ja asukkaisiin asutuskeskusten järjestelmällisenä siviilikohteiden tuhontana.

-------- 
https://www.anews.com.tr/world/2022/03/20/its-not-a-question-ukrainian-official-says-of-russian-genocide

1 day ago. There is no question that Russian actions in Ukraine amount to genocide, according to Ukrainian Deputy Prime Minister Olga Stefanishyna

---
Puna-armeija miehittäjä-Ryssän sotarikolliset jälleen raiskaamassa, murhaamassa, eikä kukaan puutu?
--

torstai 7. toukokuuta 2020

Puna-armeijan sotarikollinen sotilasjohto ja eurooppalaisten kansojen kansanmurhaa osallistuneet rivisotilaat ovat perusteettoman kunnianosoitusten kohteena Ryssälässä mm "voitonpäivänä"

Puna-armeijan sotarikollinen sotilasjohto ja eurooppalaisten kansojen kansanmurhaa osallistuneet rivisotilaat ovat perusteettoman kunnianosoitusten kohteena Ryssälässä mm "voitonpäivänä" . Kun ei urheita sotureita ole muuten niin tehdään suomikonepistooli suomalaisesta "#Voitonpäiväsankari"



Puna-armeija epäonnistui suomalaisten tuhonnassa. Kommunismin luhistumisen jälkeen olemme saaneet uuden vihulaiset taakaksemme jotka pyrkivät viemään Vapaussodassa 1918, talvi- ja jatkosodassa puolustamme arvot pois suomalaisilta.

Valtionsyyttäjä islamin pedofiiliruhtinas Muhammedin jumalakseen ottanut Mika Illman jatkoi siitä mihin kommunistit jäivät mm. vaatimuksillaan saada tamperelaiselle Seppo Lehdolle 2.5 vuotta vankeutta väitetyistä törkeistä julkisuuden henkilöiden kunnianloukkauksista, kansankiihotuksesta, sekä muslimien uskonrauhan häirinnästä


https://Suur-Suomi-ry.blogspot.com/ Suur-Suomi vs Moskovan imperialismi. Kumpi on oikeutetumpi vaade ja kansallinen etumme?

Euroopan pirstalointi miehittäjä-Ryssän hyväksi on peruutettava Mustalta mereltä Jäämerelle


----------------------------------
Puna-armeija Euroopan häpeällisin sotarikollisten joukkio ei ansaitse minkäänlaista kunniaa raiskaajina ja joukkomurhaajina, sekä alueidemme ryöstäjinä

Seppo Lehto tamperelainen historioitsija

https://puna-armeija-raiskaaja-murhaaja.blogspot.com/
------------------------------------

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Twiittejä euroopan ja Suomen uhkista, tervetuloa mukaan kommentoimaat twitterissä ja blogeissa

Suurin uhka suomalaisuudelle ja euroopalle on isovenäläisyys ja sen imperialismi, sekä stalinistit / putinistit keskuudessamme jotka ovat Bryssylin kommarien tapaan mädättämässä euroopan Afrikan ja Aasian vierastaistelijoilla ja elintasopakolaisilla ghettouttaen yhteiskuntamme 

Twiittejä euroopan ja Suomen uhkista, tervetuloa mukaan kommentoimaat twitterissä ja blogeissa


Pauli Vahtera
@PauliVahtera
·
25. heinäk. 2019
Todellisia syyllisiä näihin hukkumisiin ovat eri maiden ohisalot, jotka suorastaan kutsuvat lähtemään Eurooppaan Välimeren yli. Jos sanottaisiin, ettei tänne ole tulemista, hukkumiset loppuisivat.
Kuva

Tamperelainen kulttuurihistorioitsija Seppo Lehto
@SeppoLehto
·
13t
Valitettavasti kaikki eivät ole hukkuneet Välimereen. Burmassa toimitaan ehdottoman vastuullisesti: Siellä ei pääse husu hussein kukkoilemaan ins allah. Kaikki tuki burmalaisille maansa säilyttämiseksi ;) Seppo Lehto Suomi suomalaisille

Sofia Sisko
@sofiasisko
·
6t
Dalai Lama: Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Koko Euroopasta tulee muslimimaanosa tai Afrikka, jos pakolaisia ei palauteta.

Tamperelainen kulttuurihistorioitsija Seppo Lehto
@SeppoLehto
Vastauksena käyttäjille 
@sofiasisko
 ja 
@PauliVahtera
Kuollut kommari on hyvä kommari. Nyt voidaan sanoa että claes anderssonkin on hyvä ;) yhtä hyvä kuin stalin kuoltuaan, toivottavasti loppunsa oli yhtä tuskaisa kuin stalinilla ja KGB:n teurastamilla ex-nkvd esimiehillään teloituksia ennen. Seppo Lehto historioitsija

Koska pääsemme eroon näistä mokutuksen, islamin ja neuvostovalheiden palvojista keskuudessamme kuten juha sipilä ja muut kommarikepulirunkut?



--------------------------------
https://puna-armeija-raiskaaja-murhaaja.blogspot.com/
----------------------------

perjantai 8. toukokuuta 2015

Miehittäjä-Ryssän punapartisaanien ja puna-armeijan terroria niin gulageissa kuin eurooppalaisia kansoja kohtaan ei saa unohtaa

Miehittäjä-Ryssän punapartisaanien ja puna-armeijan terroria niin gulageissa kuin eurooppalaisia kansoja kohtaan ei saa unohtaa http://Puna-armeija.blogspot.com sama homma jatkuu Ukrainan kansaa kohtaan, vaikka pitäisi olla heimokansaa, mitä se sitten onkaan tarpeen vaatiessa tsuhnia kohtaan?


Palaute:
moskovan.tiltu@googlemail.com

-------------------------

---------------------------------------------

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Ryssän Puna-armeija = raiskaaja = murhaaja = 100% totuus itäeuroopan kärsimysten tie ja sitä Nato juhli Moskovassa - Perkele mitä hulluutta

Jottei totuus unodu miehittäjä-Ryssän tuhotöistä ja miehityksemme taakasta

Tutustukaa http://aluepalautus.net ja http://prokarelia.net sivustoihin

Ryssän Puna-armeija = raiskaaja = murhaaja = 100% totuus itäeuroopan kärsimysten tie ja sitä Nato juhli Moskovassa - Perkele mitä hulluutta

Seppo Lehto

http://kavkaz.fi ja http://kavkaz.fi/ru terveisin totuus julki miehittäjä-Ryssän sovjet helvetistä




-------------------------------------------------------------------------------------


http://puna-armeija-raiskaaja-murhaaja.blogspot.com/


-------------------------------------